Turun kaupunginkirjaston uudisosa avattiin yleisölle maaliskuussa.

Kirjastoissa kävijöitä yhä vähemmän

Jani Kohtanen

Jaa Facebookissa

Kirjastojen kävijä- ja lainausmäärät ovat olleet laskussa jo usean vuoden ajan. Suomen yleisten kirjastojen tilastot kertovat, että viime vuonna lainaajia oli noin sataviisikymmentätuhatta vähemmän, kuin esimerkiksi vuonna 2001. Kävijämäärien lasku on huomattu myös Turun kaupunginkirjastossa.

”Verkkopalveluiden käyttö on lisääntynyt jatkuvasti. Ihmiset voivat netistä tutkia aineistorekisteriä ja hakea haluamansa kirjan. On oikeastaan aika luonnollista, kun tekniikka kehittyy ja voidaan tehdä täsmälainauksia netin kautta, että lainausmäärät ikään kuin tasaantuvat. Itse en ole huolissani nykytilanteesta”, kirjastotoimen apulaisjohtaja Helena Virtanen sanoo.

Internet on tuonut uuden ulottuvuuden kirjastojen toimintaan. Virtasen mukaan kirjastossa käynti jakautuukin nykyisin kahtia, virtuaalikirjastoon ja fyysiseen kirjastoon. Varauksen voi tehdä kotoa ja käydä nappaamassa kirjan mukaan vaikka kauppareissulla. Tilastojen mukaan nettikäyntejä kirjastoissa vuonna 2006 oli noin kolme miljoonaa edellisvuotta enemmän.

Kirjasto ei ole enää pelkkä lainaamo

Kirjastoilta odotetaan yhä enemmän erilaisia palveluita ja ovet ovat avoinna myös sunnuntaisin. Kirjastoon ei enää välttämättä mennä pelkkien kirjojen takia. Sinne voi mennä myös viihtymään.

”Uuden kirjaston myötä me olemme tiedon, elämysten ja oppimisen keskus, joka toimii myös kohtaamispaikkana. Meillä tämä niin sanottu olohuone-ajattelu on otettu hyvin vastaan. Pitää olla monipuolista tarjontaa. Monipuolista aineistoa, perinteisiä kirjoja ja lehtiä, verkkopalveluita, tapahtumia ja näyttelyitä. Sellaista joka antaa dynaamisen kuvan”, Virtanen kertoo.

Turun kaupunginkirjastossa voi osallistua opastetulle noin tunnin mittaiselle arkkitehtuurikierrokselle, tai tutustua esillä olevaan taiteeseen. Näyttelyitä on kesän aikana useita. Nähtäväksi jää saako kulttuurikokemukset ihmiset liikkeelle, sillä vuonna 2006 Turun pääkirjaston Musiikkikirjasto oli ainoa, joka oli kasvattanut kävijämääräänsä.
kommentoi
Nimimerkki
Otsikko

Kommentti

Toimitus käy läpi kaikki kommentit ennen julkaisua.

Yleisten kirjastojen tilastoja:


2006
Fyysiset käynnit - 59 525 889
Verkkokäynnit - 53 049 331
Lainaajia - 2 265 761


2005
Fyysiset käynnit - 62 441 388
Verkkokäynnit - 47 079 380
Lainaajia - 2 332 604


2004
Fyysiset käynnit - 66 705 886
Verkkokäynnit - 41 006 635
Lainaajia - 2 382 051

Lähde:
Suomen yleisten kirjastojen tilastot